 |
ELÄINTEN JÄLKIÄ
Eläinten jälkien tunnistaminen ei välttämättä ole helppoa, mutta pienellä harjoittelulla tämäkin taito alkaa kehittyä. Kun oppii tunnistamaan jäniksen ja ketun jäljet, tunnistaa jo puolet luonnosta löytyvistä nisäkkäiden jäljistä.
Jälkiä tulkitsemalla saa mielenkiintoista tietoa eläimistä ja niiden käyttäytymisestä. Kävelyretkestäkin saa paljon uutta irti jälkiä tarkkailemalla. Metsästäjille saaliseläinten jälkien tulkitseminen on tärkeä taito.
Jalanjäljet
Useissa tapauksissa jo eläimen jälkijono on niin tunnusomainen, että sen tunnistaa yksittäistä jälkeä tutkimatta. Jälkijonosta voi myös päätellä, onko kyseinen eläin liikkunut kävellen, ravaten, laukaten vai loikkien. Etenkin talvisin jälkijonot ovat yleensä selkeästi näkyvissä.
Yksittäisestäkin jäljestä voi usein päätellä, mikä laji on kyseessä. Kissa- ja koiraeläinten jäljestä erottuu neljä varvasta, kun taas näätäeläinten ja karhun jäljessä niitä on viisi. Sorkkaeläinten jäljet ovat ”kaksivarpaisia”. Luotettavimmin oikeaan osuu kuitenkin tarkkailemalla yksittäisten jälkien sijaan koko jälkijonoa.
Syönnösjäljet
Etenkin talvisin monet eläimet, kuten hirvet ja jyrsijät, syövät puista oksia ja kuorta. Puuhun jääneistä jäljistä voidaan päätellä, mikä eläin sitä on järsinyt.
Korkeimmalla oksistossa ovat lintujen ja oravien syömäjäljet. Jänisten jäljet löytyvät lumirajasta, ja myyrät nakertavat puuta lumen tai maan alla. |
|
|

The Irish Festival of Oulu 30.9. - 3.10.2010 |  |
Siikamarkkinat 9.-10.10.2010 |  |
Talented Tones 9.-10.10.2010 |  |
Syyskalamarkkinat 23.-24.10.2010 |  |
|