 |
MATKA-HOROSKOOPPI
Kauris 23.12.-20.1. Kauris on matkaajana melkoisen järjestelmällinen. Hän suunnittelee matkakohteensa ja aikataulut tarkkaan. Kaiken pitää olla selvää, ettei matkan varrella satu yllättäviä tilanteita. Kauris on sivustaseuraaja, mutta innostuu helposti uusistakin asioista. Kauris stressaantuu helposti, joten pienetkin mutkat ja ongelmat saattavat helposti pilata lomafiiliksen. Matkakumppanilla kannattaa siis olla hyvät hermot.
Vesimies 20.1.-19.2. Vesimies on helposti innostuvaa tyyppiä. Hän lähtee monenlaisiin tempauksiin mukaan ja on aina menossa mukana. Vesimies osaa kantaa vastuun niin itsestään kuin myös matkakumppanistaan. Hän onkin eriomainen kumppani matkalle kuin matkalle.
Kalat 20.2.-20.3. Kaloilta löytyy huumoria, heidän seurassaan ei tule koskaan tylsää. Kala mukautuu eri tilanteisiin eikä jaksa narista pikkuasioista. Kalat ovat myös persoonallisia ja sosiaalisia ihmisiä, jotka viihtyvät mainiosti sekä kaupunki- että rantalomilla.
Oinas 21.3 - 19.4. Oinaan kanssa matkustaessa kannattaa olla varuillaan. Hän saa helposti vihamiehiä, jos kuvittelee asemansa olevan uhattuna. Hän on hyvin äkkipikainen. Pohjimmiltaan oinas on silti hyvin vilpitön persoona, ja matkaajana hyvinkin värikäs. Hän osaa avata silmänsä uusille ympäristöille ja innostuu helposti erilaisista matkakohteista.
Härkä 20.4.-20.5. Härkä on hyvin kärsivällinen ihminen. Hän ei stressaannu juuri mistään ja osaa käyttää maalaisjärkeä esimerkiksi aikataulua tai matkareittiä suunnitellessaan. Jos matkan aikana jokin asia epäonnistuu, hän pettyy ennemmin itseensä kuin muihin. Hän saattaa jäädä vatvomaan eri vaihtoehtoja, kunnes on aivan varma asiasta.
Kaksoset 21.5.-21.6. Kaksonen on hyvin luova ja älykäs persoona. Hän keksii kaikenlaista uutta ja hän on hyvin kokeilunhaluinen. Kaksonen pitää kuitenkin monessa asiassa itseään muita parempana, joten matkakumppanilla täytyy olla hyvä itsetunto. Kaksonen haluaa mennä omien suunnitelmiensa mukaan ja elää hetkessä.
Rapu 22.6.-22.7. Ravut ovat todella sosiaalisia persoonia. Aluksi he tarkkailevat tilannetta hieman taempaa, mutta lähtevät lopulta mukaan mitä hurjimpiin tempauksiin. Ravut eivät ota stressiä juuri mistään, vaan antavat asioiden mennä niiden omalla painollaan. He ovat myös suojelevia, joten matkakumppanista pidetään varmasti hyvä huoli. Ravuilla on myös erinomainen mielikuvitus, joten heidän kanssaan matkustavilla tuskin tulee olemaan tylsää.
Leijona 23.7.-22.8. Leijona on enimmäkseen johtajatyyppiä. Hän osaa pitää suurenkin porukan kasassa ja uskoo heihin täysin. Leijonan itsetunto ei useinkaan ole kovin hyvä, mutta silloin kun se on kohdallaan, hän on hyvin iloinen ja reipas matkakumppani. Hän organisoi matkansa tarkoin eikä ei mielellään poikkea ennakkoon suunnitellusta.
Neitsyt 23.8.-22.9. Neitsyt haluaa matkustaa ihmisen kanssa, jonka hän tuntee entuudestaan todella hyvin. Hän on hieman epävarma vieraiden ihmisten seurassa. Neitsyt on luonnostaan melkoisen vaatimaton, joten hän tyytyy helposti pieneen matkabudjettiin ja suostuu esimerkiksi nukkumaan motelleissa.
Vaaka 23.9.-23.10. Vaaka on järjestelmällinen matkustaja. Hän tekee niin kuin on sovittu ja odottaa matkakumppaniltaan samaa. Hän haluaa, että kaikki on suunniteltu, mutta toki pienet muutoksetkin ovat välillä ihan piristäviä. Vaaka osaa myös vaihtaa vapaalle, ja silloin hän on oikein mainiota bileseuraa. Hän ei stressaa turhaan pienistä asioista.
Skorpioni 24.10.-22.11. Skorpioni on hyvin äkkipikainen persoona ja hänen mielipiteensä vaihtelee usein. Skorpioni voi olla melkoisen hankala matkakumppani, sillä hän loukkaantuu ja stressaantuu helposti. Toisaalta, jos skorpioni matkustaa hänelle läheisten ihmisten seurassa, hän saattaa olla hyvinkin rentoutunut ja osaa myös pitää hauskaa.
Jousimies 23.11.-22.12. Jousimies on hyvin seikkailunhaluinen ja huoletonkin. Hän kaipaa matkakumppanikseen joko perheenjäseniään tai isompaa porukkaa. Hän osaa tsempata lannistuneita ja jaksaa pitää uskoa yllä vaikeissakin tilanteissa. Jousimies on älykäs ja lahjakas seikkailija sekä loputon ideakaivo, joten hänestä saa mainion matkakumppanin. |
|
|

TAIDEMAALARI ANTTI HALONEN – 140 vuotta syntymästä 21.5. - 19.9.2010 |  |
Kalaryssäys 10.-12.9.2010 |  |
Takakontti Kirppis 11.9.2010 |  |
Pestuumarkkinat 11.-12.9.2010 |  |
Vuonislahden 23. Muikkumarkkinat 18.9.2010 |  |
Savcor Ballet 23.-26.9.2010 |  |
|