 |
LASTEN LEIKIT
Automatka sujuu rattoisammin, kun lapsilla on mukavaa ajanvietettä.
Lentää lentää
Joku leikkijöistä valitaan johtajaksi. Muut osallistujat asettuvat siten, että kaikki näkevät johtajan. Johtaja aloittaa sanomalla ”lentää lentää” ja sen jälkeen jotakin, joka lentää. Esimerkiksi ”Lentää lentää, varis lentää.” tai ”Lentää lentää, koira lentää.”
Jos johtajan mainitsema eläin tms. osaa lentää, kaikki nostavat kätensä ylös ja lennättävät niitä. Jos mainittu eläin ei osaakaan lentää, kaikkien pitäisi pysyä liikkumatta. Jos heiluttaa käsiään väärässä kohtaa, joutuu pois pelistä.
Laiva on lastattu
Tästä pelistä on monta erilaista versiota. Helpoin niistä on, kun valitaan mikä tahansa kirjain, vaikka "A". Sitten pelaajat alkavat jokainen vuorollaan sanoa A:lla alkavia sanoja. Samaa sanaa ei saa käyttää kahta kertaa, eikä ihmisten nimiä saa sanoa. Pelin häviää se, joka ei keksi enää sanoja.
Erilaisia laiva on lastattu -leikkejä saadaan, kun valitaan sanoille jokin tietty aihe, esimerkiksi eläimet, kasvit tai ruoat.
Sanaketju
Ensimmäinen leikkijä sanoo yhdyssanan. Seuraava jatkaa keksimällä uuden yhdyssanan, jonka ensimmäinen osa muodostuu edellisen sanan jälkiosasta. Esimerkiksi "vuosiloma", "lomamatka", "matkalippu" jne.
Minkä värinen auto tulee?
Tämä on leikki, jossa kukin pelaaja valitsee yhden värin. Sitten he alkavat seurata vastaan tulevia autoja. Aina, kun oman värin auto menee ohi, saa siitä yhden pisteen. Tätä leikkiä voi leikkiä niin kauan kuin jaksaa.
Morjestusleikki
Pelaajat nostavat vuorotellen kättä vastaantuleville autoilijoille. Se, kumpaa morjestetaan useammin takaisin, on voittaja.
Mikä eläin minä olen?
Yksi leikkijöistä valitsee mielessään eläimen, joka hän on. Toiset alkavat vuorotellen esittää hänelle kysymyksiä voidakseen arvata, mikä eläin on kyseessä. Esimerkiksi "Oletko sinä karvainen?", "Onko sinulla mustia raitoja?" jne. Se, joka arvaa ensimmäisenä oikein, on voittaja ja saa itse keksiä seuraavan eläimen. |
|
|

TAIDEMAALARI ANTTI HALONEN – 140 vuotta syntymästä 21.5. - 19.9.2010 |  |
Kalaryssäys 10.-12.9.2010 |  |
Takakontti Kirppis 11.9.2010 |  |
Pestuumarkkinat 11.-12.9.2010 |  |
Vuonislahden 23. Muikkumarkkinat 18.9.2010 |  |
Savcor Ballet 23.-26.9.2010 |  |
|