 |
ONKIMINEN
Koukkua ja siimaa (0,15–0,30 mm:n paksuista siimaa kymmenkunta metriä) on aina oltava hätäpakkauksessa. Kannattaa mieluummin ottaa mukaan pieniä koukkuja, sillä saalis on yleensä pientä kalaa.
Kaikki Suomessa esiintyvät kalat ovat syötäväksi kelpaavia. Jotkut lajit kuitenkin sopivat paremmin täkykaloiksi isompien kalojen pyyntiin.
Madot ja toukat ovat erinomaisia syöttejä, mutta myös leipäpalat, hyönteiset, kalanpalat, kalansilmät tai muus syötäväksi kelpaavat esineet käyvät oikein hyvin. Untuvan hentoja höytyviäkin voidaan käyttää hieman perhokalastuksen tapaan.
Kulkurin käsisiima
- Sido siima purkin tai pullon uumalle. Keri sitä kelalle noin 20 metriä. Kiinnitä siiman toiseen päähän viehe tai paino ja koukku.
- Peukalolla voit jarruttaa siiman kulkua tai lisätä siimaa. Toisessa kädessä pidät vieheellistä päätä noin metrin pituudelta. Kun heität vieheen veteen, toisen käden peukalo nostetaan kelalta.
Pullo-onki
- Laita pulloon vettä niin, että se jää vedessä pystysuoraan asentoon.
- Sulje pullon suu.
- Kierrä siima pullonkaulan ympärille. Jätä siimaan n. 0,5–1,0 metrin häntä.
- Kiinnitä siima ja ohjaa se kulkemaan korkin loven kautta.
- Laita syötti koukkuun ja pullo veteen.
|
|